top of page

Uhrien ja perheiden tukeminen

Nostamme esiin lapsuudessaan seksuaaliväkivaltaa kokeneiden henkilöiden ääntä ja tuemme uhreja ja heidän perheitä.

Suojellaan Lapsia ry tukee lapsuudessaan seksuaaliväkivaltaa kokeneita henkilöitä ja perheitä, joissa lapsi on joutunut seksuaalirikoksen kohteeksi

Uskomme vahvasti, että lapsiin kohdistuva seksuaaliväkivalta on väkivaltaa koko perhettä kohtaan. Tuemme Sinä Riität™ -vertaistukiryhmissämme vanhempia ja huoltajia, joiden lapsi/nuori on joutunut seksuaalirikoksen kohteeksi.

Jokaisella seksuaaliväkivallan uhriksi joutuneella lapsella, jonka seksuaalirikos on kuvattu ja levitetty verkkoon, on oikeus toipua ilman pelkoa kuvamateriaalin ikuisesta kierrosta. Teemme työtä lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavan kuvamateriaalin poistamiseksi verkosta osana kansainvälistä Project Arachnid- verkostoa. 

Tuemme lapsuudessaan seksuaaliväkivaltaa kokeneita henkilöitä ja teemme vaikuttamistyötä heidän oikeuksiensa edistämiseksi ja toteuttamiseksi kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Tuomme vahvasti esiin heidän äänensä ja viisautensa osana vaikuttamistyötämme ja olemme perustaneet "Meidän Äänemme" -kokemusasiantuntijaryhmän lapsuudessaan seksuaaliväkivaltaa kokeneille.

Projektit:

bottom of page